Miten asiakaskokemukseen vaikuttaa se, soitetaanko myymälässä tunnettua musiikkia va ns. hissimusiikkia? GT Musiikkiluvat selvitti asiaa syksyllä 2020 Gigantti Phonehousen ja tutkimusyritys VibeVisionin kanssa tehdyssä tutkimuksessa.
Tutkimuksessa selvisi, että tunnetun musiikin soittaminen vaikuttaa positiivisesti asiakkaiden fiilikseen. Tunnettu musiikki lisäsi eritoten asiakkaiden innostusta.
Nykyisin asiakkailla on enemmän vaihtoehtoja, kuin koskaan aikaisemmin. Kilpailun kiihtyminen puolestaan vaatii yrityksiltä nopeaa reagointia ja jatkuvaa toiminnan kehitystä. Yritysten kaikkien toimien tulee olla kuitenkin tarkkaan perusteltuja – mitä sijoitus antaa yritykselle takaisin? Yrityksen näkökulmasta myös taustamusiikki on taloudellinen investointi, jonka kannattavuus on pystyttävä perustelemaan.
Uuden yrityksen perustaminen edellyttää monenlaisten asioiden selvitystä ja usein erilaisten lupien hankkimista. Yksi näistä on taustamusiikin soittamiseen tarvittava musiikkilupa, joka takaa musiikin tekijöille ja esittäjille korvauksen työstään.


